Taas Järvenpäässä. Joulun vietto vanhempieni luona oli selviö jo pitkään, Järvenpäähän saapumisen ajankohta ei. Joulun viettoon vanhempieni luona kuuluu perinteitä, kuten aattoaamun joulurauhan julistus riisipuuroaamupalalla, yritykset vältellä joulukirkko, joulukirkko, joulusähellys, jouluruoka, yritykset vältellä jouluruokapöydän korjausta, jouluruokapöydän korjaus, joululahjojen jaon odottaminen, kahvituokio ja lopuksi lahjojen jako.

Olin alunperin leikkisästi miettinyt välttäväni joulukirkkoon menemisen tulemalla vanhempieni luokse vasta jouluaattona, heti kirkon jälkeen. Olen hienosti sanottuna tapakristitty, joten ehkä yksi kerta vuodessa kirkossa on ihan kohtuullinen määrä (kaverien häitä ei lasketa, niitäkin kun rupeaa pikkuhiljaa tulemaan). Toinen vaihtoehto oli tulla Järvenpäähän aatonaattona, eli sunnuntai-iltana.

Päätin olla ovela ja hankkia itselleni autokyydin; vietin rauhassa aikaani sunnuntaina kotosalla, söin eiliset currykanasalaatit loppuun, pelailin, siivosin ja odotin, että joku soittaa minulle ja ihmettelee miksen jo ole tulossa. Pelinavauksen teki siskoni Hanski soittamalla minulle muutamaa minuttia yli viiden.

“Heips, milloinkas tulet?”, kysyi Hanski.

“En ole vielä päättänyt, joko tänään illalla tai huomenna aamupäivällä. Mulla on ihan kivaa täällä kotona.”

“Ai olet mielummin siellä yksin kun meidän kanssa täällä? Kiitti! Antti-setäkin on jo tullut.”

Puhelun loputtua menin täyttämään tiskikonetta ja odottamaan seuraavaa puhelua, jossa isäni tarjoaisi kyytiä kun on “sattumalta tulossa Helsinkiin.” No, eipä jääkaapissa olisikaan ollut enää mitään syötävää ja äitini on varmasti kantanut Järvenpään kaikki kaksi jääkaappia ja kylmän ulkoterassin täyteen jouluruokaa.

Kotiin tultuani kiinnitin huomiota jääkaapin oveen, joka ei mennyt kunnolla kiinni ilman kohtuullista voimankäyttöä. Hanski huomasi tämän ja kuittaili insinööriluonteestani. Myöhemmin laittaessani mukia tiskikoneeseen havaitsin tiskikoneen luukun olevan jäykempi kuin edellisellä kerralla. Äitini ei ollut huomannut jäykkyyttä tai narinaa, luonnollisesti koska muutos on tapahtunut hiljalleen pitkällä aikavälillä.

Vierailtuani jääkaapilla kolmanteen kertaan ensimmäisen tunnin aikana päätin tehdä sille jotakin. Nopean analysoinnin jälkeen totesin jääkaapin oven olevan kallistunut muutaman asteen kymmenysosan vasemmalle, painaen oven vasenta reunaa noin puoli milliä kohti maan vetovoiman suuntaista komponenttia, jonka johdosta ovi ottaa yhteen jääkaapin muovilla suojatun metallisen tukirakenteen kanssa. Suunnitelma oli selvä: Ruuvataan jääkaapin yläosan muovisen paneelin kaksi ruuvia irti, irroitetaan paneeli ja kiristetään ovea kannattelevaa mutteria. Etsiessäni ruuvimeisseliä jääkaapin yläpuolella olevasta kaapista löydän sattumalta ketjuöljyä.

Öljyttyäni astianpesukoneen kannen saranat palaan jääkaapin kimppuun. Tovin pohdittuani yritin kiristää oven kiinnitysruuveja ilman mainittavaa menestystä. Jääkaapin yläosan paneeli ei myöskään suostunut lähtemään irti. Ehdin jo hetken harkita räjäytyskuvien etsimistä netistä, mutta päädyin huomattavasti helpompaan ratkaisuun: Revin voimakeinoin metallisen tukirakenteen päällä olleen suojamuovin pois, jonka jälkeen ovi menikin kunnolla kiinni. Muistakaa siis, jos ei tekniikalla, niin ainakin voimalla.